Ei siihen oikein pitkää kaavaa tarvitse. Haluan Zeukselle kodin missä sen kanssa harrastetaan monipuolisesti, siitä pidetään todella hyvää huolta ja on rakastettu.
Mulla ei ole mitään tiettyä suunnitelmaa, menen todella paljon fiiliksen mukaan ja haluan pitää homman suht monipuolisena myös omalle pääkopalle. Mutta jos kisat on viikonloppuna ajoitan treenit niin, että kova ja viimeinen treeni on yleensä kaksi päivää ennen kisoja. Sen mukaan sitten mennään ja tosiaan hevosestakin paljon kiinni millä tuulella se on. Mestari nyt näin kesällä liikkuu hieman vähemmän eli vain kaksi kertaa viikkoon, mutta ei minulla mikään kiire sen kanssa ole. Liinassa juoksee jo niin nätisti, että varsa saa jatkaa kasvuaan vaan laitumella.
3.Millaiset satulat hevosilla on ja entä millä kuolaimella ratsastat?
Koulusatula on kaikilla sama (paitsi tietenkin Pötkis kun niin pieni), eli MaxFlex Medina joka on joustorungollinen ja sitä pystyy muokkaan helposti etukaaria vaihtamalla. Uffella ja Tessalla käytössä Germidan kenttäsatula ja Zeuksella ja Pötkylällä käytössä (esteillä ja sileellä) Claringe Housen estesatula. Kaikki oikeastaan menee kolmipalalla, paitsi Urcolla on tavallinen nivelkuolain. Pötkylällä on muotoiltu kolmipala. Tessa käyttää sileellä kumikolmipalaa D-renkaalla (jota myös Uffe), esteillä tavallinen metallinen kolmipala. Uffehan menee melkein vallan kuolaimettomalla ja oikeastaan kaikki toimii kuolaimettomalla todella hyvin.
4.Paljonko hevosen pito maksaa omassa tallissa, esim paljonko on yhden hevosen kustannukset..?
Nyt on paha koska en yhtään osaa sanoa...sen tiedän, että näitä kahdeksaa konia pitää melkein samalla hinnalla kuin yhtä jossain isommalla tallilla :D
5. Erositko siis miehestäsi? Mitä tapahtui?
Juu kyllä, mutta sanotaanko näin suoraan, että kasvoimme erilleen jo viime vuodesta lähtien. Näin on kummankin parempi olla. Mun ei tartte enää selittää miksi hevoset tulee mun elämässä ensimmäisenä.. Sen enempää en asiaa täälä netissä pui ja tästä nyt jo kuitenkin hetki aikaa :)
6. Ratsastatko Unaivalla enää?
Silloin tällöin miten mamman jalat sallii. Se on vallan eläkkeellä ja haluan sen vaan nauttivan hevosen elämästä <3
7.Milloin laskette hevoset laitumelle?
Varsa on ollut laitumella jo kohta kolme viikkoa. Mutta alkuun pidin vain aamupäivät ja nyt se laiduntaa 8-18 ja kasvattaa massaa itselleen. Tammat pääsi myös laitumelle syömään, mutta niitä en pidä montaa tuntia (tai ainakaan Tessaa koska se lihoo super herkästi). Oreja pidetään muutama tunti iltaisin 2-3 kertaa viikossa. Toinen laidun vielä ei ole valmis, niin joutuu hieman säätään kuinka niitä vie. Kun saadaan se kuntoon niin Urco pääsee ainakin heti laitsalle.
8.Voiko Nyhtis olla täysipäiväisesti laitumella vai lihooko herkästi?
Nyhtis ei pääse ollenkaan laitumelle ja vihreetä saa todella vähän. En uskalla ottaa riskiä, että tulee mitään kaviokuumetta ja se kyllä sitten lihookin herkästi.
9.Mitkä tavoitteet sinulla on hevostesi kanssa?
Tällä hetkellä aika rennot. Jos Tessalla loppukautta myöden niitä heA:n ratoja pääsisi hinkkkaan ja ainakin 90cm ratoja hyppään. Muilla tehdään vaan treenataan ja harrastellaan. Jos kisoihin joskus mennään niin ilon vuoksi, en jaksa stressata niistä enää :D Kuitenkin keskityn nyt eniten varsan koulutuksen kanssa menemään eteenpäin.
10. Kuinka monta kertaa sun hevoset liikkuu ja miten?
Jokainen noin 4-5x/vko. Poni ja varsa vähemmän ja Unaiva tosiaan mielenvirkistyksen vuoksi harvemmin.
Kyllä, Marika on alkanut käymään meillä keväästä lähtien ja vallan melkein liikuttaa Zeusta koska on siihen niin umpirakastunut :D Sitten jeesaa muiden kanssa noin 3-4 kertaa viikossa (miten kerkee koska hänellä oma pieni lapsi välillä tallilla mukana).
12. Mitä näet hevosrintamallasi tapahtuvan seuraavan viiden vuoden sisällä?
No ainakin määrän vähennystä kiitos :D eli jos Zeus ja Pötkylän saisi uuteen kotiin niin helpottaisi. Muut alkaa oleenkin siinä jo eläkeiässä joten aika rentoa meininkiä, vaikka ei ne missään nimessä mitään vanhoja vielä ole. Mestarin kanssa toivottavasti oltaisiin silloin jo hyvinkin edennyt kisakentillä!
Huhu...tästä teen erikseen postauksen jos jotakin kiinnostaa :D
Solheds-tuotteilla hoidan Tessan ja Uffen ihon. Tällä hetkellä kutina on todella pientä ja aika hyvin on pysynyt kurissa!
15.Mitkä on sun parhaat vinkit hoitoon loimituksen lisäksi?
Meillä oikeasti toiminut nuo Solheds-tuotteet joilla ihon olen saanut pehmeämmäksi ja ei kutisevaksi. Hyvään loimeen on oikeesti pakko satsasta niin hevosellakin on paljon mukavempi olla. A-vitamiini ja Sinkki olis hyviä lisiä ruokintaan.
16.Miksei uudesta koirasta ole tullut postausta?
Piti laittaa alkuvuodesta, mutta herra kasvoi niin huimaa tahtia että kuvat vanheni koko ajan. Pyydän Anniinaa kuvaan joku päivä jos saisin vihdoin siitäkin esittelyä tänne
En ole niin miettinyt, sitä mukaan miten Tessan pää kestää ja miten se kehittyy :D Uffella saatan parit koulukisat myös käydä vääntämässä, mutta haluan vaan nauttia harrastamisesta nyt näiden kanssa!
Koska ihmiset pelkää sanaa ORI....Syksyllä viimeistää se ruunataan ja pakko myydä melkeen pilkkahintaan pois. Mutta jos hyvää kotia ei löydy en anna kiertoo minnekään.
Opiskelen edellee liiketaloutta ja syksyllä painoitan englanninkielen business - kursseihin. Myös taloushallintoa ja kirjanpitoa tiedossa. Muuten olen työharkassa meidän äiten kenkäkaupassa ja illat menee melkein aina salin vastaanotossa hommissa. Vedän silloin tällöin kuntosalikiertoja ja syksyllä toivottavasti saan noita pt-asiakkaita. Töitä olen tosin hakenut Tampere - Pori akselilla ja kiinnostaisi kyllä niin paljon se kansainvälinen kauppa...
Oli ja ei. Ilman sitä ei onnistuisi lastaushommat noiden muutaman hevosen kanssa ja varsinkin nyt sitä tarvitaan eniten kun varsa alkaa kasvaan ja matkustaan. Se on alunperinkin hankittu seuraponiksi ja auttamaan noissa traileritilanteissa. Saisihan se liikkua enemmän, mutta aika hankalaa on näiltä suunnilta ratsastajia löytää :(
Voishan ne liikkua sen 6x/vko kaikki mutta meillä ainakin hepat jo tottunut näin 10v aikana tähän rytmiin ettei aina joka päivä välttämättä liikuta. Ja kun en kuitenkaan kaikilla aktiivisesti kisaa niin ei mun mielestä ole maailman loppu jos hevonen liikkuu "vain" 4-5x viikko :)
Kisoja, kavereiden kanssa olemista ja oikeastaan sitä, että vaan nautin elämästä täysillä. Sitähän mä teen oli se kesä tai talvi!
23.Mitä tapahtuu sun hevoselämälle kun muutat mahd eri kaupunkiin/pidemmälle kotitallia tms?
No jos joudun joskus muuttaan kauas niin silloin en pysty kun ottaan mukaani ehkä Uffen ja Mestarin, tämä on vähän hankala tilanne koska ilman hevosta en muuta mihinkään ja mun päätavoite ei ole muuttaa kauas pois. Pitää olla kyllä erittäin hyvä syy jos meinaan muuttaa kauas ja luopua osasta hevosista. Ei saa liikaa stressata tulevasta ;)
On mulla muutamia mutta suurin osa puhuu espanjaa, mikä menee multa kans ihan hyvin. Kirjoittaminen ei ehkä niin hyvin onnistu mutta puhuminen nyt jotenkin sujuu :D
Silloin kun huvittaa, en rajoita itseäni millään tapaa. En kyllä oikeastaa koskaa vedä semmosia överimättöjä vaan voin syödä vaikka patukan tai kaksi suklaata päivässä ja se riittää. Joskus menee levyllinen mutta en jaksa siitä murehtia niin kauan kun se ei näy missään.
Joo ja ei...faktaa on, että meillä Suomessa on asiat aika hyvin verrattuna muuhun Eurooppaan vaikka välillä ei siltä tunnu. Portugalissa olisi kiva asua, en sitä sano etteikö olisi, mutta kyllä sielä ne hommat oikeesti etenee välillä niin ihmeellisesti ja hitaasti, että hermo siihen byrokratiaan aika nopeasti menisi. Hevosia en ikinä enää Portugalissa pitäisi se on varmaa...ellen sitten omaa tallia tekisi, mutta jos rakennat maalle pitää olla tarkkana minne ettei kesällä syty helposti tulipaloja lähistölle kuumuuden takia.
27.Haluaisitko asua pysyvästi vain Suomessa?
Haaveena olis jos eläkkeellä hankkis kliiseisesti kesäasunnon jostain Portugalista tms, mutta on täälä Suomessa kivaakin olla. Jos mulla olis vain Mestari tällä hetkellä niin lähtisin samantien johki Belgiaan talleille töihin. Mutta pysytään nyt vielä Suomessa kun ei muutenkaan montaa vuotta vielä olla täälä asuttu.
28.Miten kerkiät liikuttamaan kaikki hevoset tarpeeksi usein?
Pakko aikatauluttaa kaikki mitä teen ja se oikeastaan tulee jo rutiinilla. Välillä tallilla saattaa venyä ilta 22 mutta se on tätä ;)
29.Millä neljällä adjektiivilla kuvailisit itseäsi?
Sosiaalinen, ahkera, omistautunut ja luotettava
Haaveena olis jos eläkkeellä hankkis kliiseisesti kesäasunnon jostain Portugalista tms, mutta on täälä Suomessa kivaakin olla. Jos mulla olis vain Mestari tällä hetkellä niin lähtisin samantien johki Belgiaan talleille töihin. Mutta pysytään nyt vielä Suomessa kun ei muutenkaan montaa vuotta vielä olla täälä asuttu.
Pakko aikatauluttaa kaikki mitä teen ja se oikeastaan tulee jo rutiinilla. Välillä tallilla saattaa venyä ilta 22 mutta se on tätä ;)
Sosiaalinen, ahkera, omistautunut ja luotettava
30. Millainen suhde sinulla on hevosiisi?
Rakastan joka ikistä todella paljon. Näin vuosien varrella alkanut kiinnostaan enemmän se ihmisen ja hevosen välinen suhde mikä saadaan mm maastakäsittelyn kautta. Ja ylipäätään mulle hevoset ei ole enää sitä, että niillä kisataan ja edetään koko ajan eteenpäin. Haluan kuunnella ja oppia tuntemaan niitä paremmin ja kiinnostaa saada syvällisempi suhde niihin.
31.Jos olisit hevonen, millainen hevonen olisit?Rakastan joka ikistä todella paljon. Näin vuosien varrella alkanut kiinnostaan enemmän se ihmisen ja hevosen välinen suhde mikä saadaan mm maastakäsittelyn kautta. Ja ylipäätään mulle hevoset ei ole enää sitä, että niillä kisataan ja edetään koko ajan eteenpäin. Haluan kuunnella ja oppia tuntemaan niitä paremmin ja kiinnostaa saada syvällisempi suhde niihin.
Todennäköisesti sellainen tamma jolle pitää lähettää joskus kirjallinen 10 sivun anomus jos siitä, että jonain tiettynä päivänä olisi ajatusta tehdä jotain tiettyä tehtävää :D No ei vaan, mutta olisin aika tempperamenttinen tamma, mutta en kuitenkaan ehkä täykkäri. Lihaksikas, pienehkä ja pippurinen tamma :D
On monta kertaa, mutta kai sitä kaikille tuleekin tällaisia fiiliksiä. Mä oon sen verran sitkeä etten hevillä anna periksi vaikka itku silmissä väännän hommia meneen. Onnistumisien kautta jaksaa porskuttaa eteenpäin aika kauan. Niistä pienistäkin iloista saa todella paljon voimaa, vaikka ei uskoisi.
(c) Krista Ylinen |
Ufano ( luottamus ), Urco ( symppaattisyys ), Zeus ( rohkeus), Tessa ( kuningatar ), Unaiva ( huolehtivainen ), Pötkylä ( hellyys ), Mestari ( teini ), Nyhtis ( ovela ).
Neljä olisi just hyvä määrä, mutta kyllä tuossa saisi kaksi ns. seurahevosta menemään helpolla kuten Unaiva ja Nyhtis joita ei tartte joka päivä liikuttaa.
Rakentaisin talliin lisää tilaa ja tekisin lämmitetyn ja erillisen satulahuoneen. Nyt kun meillä on siis rehut ja varusteet samassa. Muuta en tarttisi talliin :)
Kysykää ammattilaisilta millainen on hyvä pohjaratkaisu tallin tekoon. Mutta on hyvä kuitenkin muistaa omat tarpeet, että kyllä vähemmälläkin pärjää. Mun mielestä on jokaisen hyvä vähän oppia olemaan näiden hevosten kanssa ns ei niin hienoissa puitteissa, niin osaa arvostaa paremmin niitä luxus asioita kuten maneesit jne.. Mutta jos on rahaa niin sitten tietenkin voi rakentaa kaikkia hienouksia, vaikka pärjäisi vähemmällä.