Aloitetaan ihan ensimmäisenä kilpailuista. Olin tessalla Niinisalon Ratsastajien järjestämissä kisoissa la-su 28.-29.04.
Lauantaina oli vuorossa kouluratsastusta ja sunnuntaina esteratsastusta. Lauantaina tessa oli aika kuuma ja villi jo heti alkuverkassa, joten menin hieman aikaisemmin verrytteleen se kunnolla maneesille, että ulkokentällä ei tulisi niin kaikki yllätyksenä ja reagoisi niihin energisemmin. Kun päästiin ulkokentälle, verkkasin vielä tietenkin vähän, että neiti tottuisi kaikkeen mitä sielä oli. Muita hevosia tarhassa, kouluaidat jne. Radalle (ratana tutustumisluokan kouluohjelma) kun päästiin neiti oli aika väsynyt jo ja sen kiinnostustaso oli aika matala. Sen mielestä se oli aivan liian tylsää. Rata meni muuten ihan hyvin, mutta neiti oli aika pohkeen takana ja laukka ei ollut mielestäni kovin pyörivää... Katselin muita hevosia jotka liikkuivat erittäin kauniisti, ja ajattelin että lähdetään kotio, ei meillä mitään sijoitus mahdollisuuksia ole.... Saatiin kuitenkin 66% tulokseksi, mutta en sen kummemmin ajatellut sijoitusta..
Sunnuntaina kun saavuttiin uudelleen Niinisaloon, menin kansliaan maksamaan ilmoittaumiseni ja sielä selvisi, että meidän koulukisat menivät aika hyvin. Nimittäin minulle ojenetiin sini-valkoinen ruusuke! Voitettiin aika hyvillä pisteillä, kun toisilla oli jotain 63-64% :o Tosi ylpee mun pikkusesta!
Esteillä tessa oli jo hieman väsynyt heti alkuun, johtuen lauantain koulukisoista. Rata oli 80cm ja neiti meni ihan suhteellisen hyvin :) Perusrata puhtaasti, mutta uusinnassa yksi alas. Mutta ei se mitään! Oltiin ensimmäisiä jotka ei sijoittunut eli neljänsiä! :) Todella tyytyväinen koko kisaviikonloppuun ! Hieno tessa!

Muitten heppojen kanssa on mennyt ihan hyvin :)
Harmillisesti emme pääse uffen kanssa Niinisalon kenttäkisoihin, koska lupani ei vieläkään näy kipassa vaikka sen viime keskiviikkona maksoin..uffen lupa näkyi samantien, mutta omani ei vieläkään..Noh heinäkuussa sitten tessalla ja uffella!
Urcolle on tullut pari astutuskyselyä jo, joista yksi varmasti toteutuu nyt kuukauden sisällä. Pääsee poika hommiin!
Olen ratsastanut unaivalla parikin kertaa jo. Mentiin oikein raviakin viime kerralla. Kyllä oli jännää :D mamma meni korvat hörössä kenttää ympäri ja ihan innoissaan. Vielä on epävarmaa astutetaanko sitä sittenkään tänä vuonna...kun tuo grandula on vieläkin myymättä niin ei meillä ole mahdollisuuksia pitää seitsemää hevosta jos se vieläkin on meillä ensi vuonna! Joten tää vuosi taitaa mennä unaivan lihaskunnon palauttamisessa ;)
Eläinlääkäri kävi eilen raspaamassa zeuksen, tessan ja disan hampaat. Zeuksella oli aika pahat piikit (arvasin sen..). Siitä huomaa heti ratsastaessa, että nyt on tarve raspaukseen. Joten meidän ratsastukset on ollut sillain "kevyitä" kun en ole viitsinyt vääntää kauheeta koulua sen kans sen suun takia.. :/ mutta me hypättiin alkuviikosta kuitenkin pitkästä aikaa ja herra oli ihan tohkeissaan koko hommasta! Mentiin jumppia ja yksittäisiä esteitä. Kyllä oli kivaa :D
Ei tässä oikein muuta...Kirjoitan vielä, että jos joku on kiinnostunut tuosta Grandulasta niin ottakaa ihmeessä yhteyttä joko sähköpostiin petrinha_kiki@hotmail.com tai puhelimitse 0400 372566 :) Myynnillä on vähän kiire!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti