Petra Palomäki

maanantai 29. helmikuuta 2016

Kuvapostaus: Hankitreeniä aamuauringossa

"In riding a horse we borrow freedom."
-Helen Thomson

Olen jälleen Suomen maalla ja ajattelin julkaista nämä upeat peltokuvat, jotka Annika silloin meistä otti. Pakkasta oli aika reippaasti, mutta silti kuvista välittyy niin lämmin tunne. Aurinko pilkotti puiden takaa ja hevonen kuin sulautuisi taustaan. Pidän näistä kuvista todella paljon ja tässä välittyy jotenkin se minun ja Uffen luottamus. Tuo hevonen on kyllä ihan uskomaton ja en voisi koskaan parempaa toivoa. Mukana on muutama hassu pukkikuva, joihin yllätyin täysin. Uffe siis ei melkein ikinä pukita, mutta kun päästin sen menemään pikkuisen liian kovaa ylämäkeen niin herra päätti yllättää minut :) On se vaan niin mainio! Olen kyllä niin onnekas kun saan elää näin upean eläimen rinnalla.

Kertokaa lempikuvat ja mitä mieltä olette niistä!


1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.
 
16.

17.

18.


tiistai 23. helmikuuta 2016

Apassionata - Peilin lumous

Edelleenkin huokaisen ihailusta kun muistelen Apassionatan tunnelmia. Pääsin 30.1 katsomaan paikan päälle tätä upeaa show:ta ja tapaamaan odotettuja Portugalilaisia kulissien taakse. Nyt kun kuvat on vihdoin kaikki muokattuna ja videot tehty, on aika kertoa teille millainen kokemus minulla oli Apassionatasta.


Apassionatan tämän vuoden esitys Peilin Lumous kertoo tarinasta kahdesta siskoksesta, jotka joutuvat lumouksen voimasta eroon toisistaan maagisessa peilihuoneessa. Lumous täytyi rikkoa ja tästä alkoikin jännittävä seikkailu, joka vei matkalle ympäri maailmaa. Esityksen aikana seurasimme siskosten matkaa ja kuinka upeasti koko show oli rakennettu hevosten ympärille.







Apassionatan tiimiin kuuluu suuri määrä ihmisiä ja isoin työ tehdään areenan takana. Pääsin tosiaan juttelemaan Luis Valencan tiimin kanssa, joka kiinnosti minua tietenkin eniten rodunkin takia. Aamun tallikierroksella ihailtiin ja rapsuteltiin kaikkia upeita hevosia ja poneja. Tallissa vallitsi rauhan tunne. Hevosista huomasi, kuinka ne olivat jo niin tottuneita kiertämään pitkin Eurooppaa. Hevoset seisoivat karsinoissaan leväten tyynen rauhallisena, kun sillä aikaa tiimit laittoivat varusteita kuntoon ja katsoivat esiintymisasujaan valmiiksi.



Osalla tuli mieleen hevosten liiankin rauhallisesta olemuksesta, että tässä olisi eettisempiäkin syitä tuohon rauhallisuuteen, mutta itse en halua ajatella niin. Toki hevoset voivat olla väsyneitä tai alistuneita, mutta mielestäni tuon laajuisessa tapahtumassa, mukana olevat hevoset ovat tyytyväisiä. Ja toki show ei pyöri jatkuvasti ympäri vuoden, joten hevosilla on hyvin aikaa levätä ulkoillenkin. Alistuminenhan voi olla hyvää tai huonoa. Minä näin rentoja hevosia, jotka tieteävät tasan tarkkaan kuinka hyviä ovatkaan ;)








Portugalin tiimi oli aivan huippu. Eniten juttelin heidän hevostenhoitajan kanssa, joka oli varsin hauska mies (Lue: myös aika komea...hehe). Hän kertoi kuinka hyvin hevosia pitää hoitaa ja niitä pitää kohdella kuin huippu-urheilijoita. Luis Valenca tiimeineen on ollut jo kymmenisen vuoden ajan mukana Apassionatassa. Kaikki heidän hevosensa olivat kimoja, jotka tietenkin näyttävät hienon yhtenäiseltä areenalla. Kysyin myös kuinka kauan heillä menee kouluttaa hevosensa, jotta ovat valmiita esiintymään show:ssa. He sanoivat, että koulutus aloitetaan jo nuoresta iästä asti. Hevonen pitää kouluttaa korkealle tasolle ja niitä totutetaan matkan varrella kaikkiin valoihin, ääniin ja oikeastaan kaikkeen mahdolliseen. Heidän lusitanoissa on paljon eri linjoja, joten he eivät varsinaisesti suosi sitä yhtä tiettyä lusitanolinjaa, mikä oli minusta hieno juttu.





Kokonaisuudessaan show oli uskomaton kokemus. Kaikki upeasti koordinoidut valot, taustat, musiikki, hevoset tekivät minut sanattomaksi. Esitys sai minut tuntemaan kuin olisin aidosti keskellä tarinaa ja sen taikaa. Hevosista ja esiintyjistä ei voinut irroittaa katsettaan, sillä jatkuvasti tapahtui jotain uskomattoman upeaa. Esitystä en pysty paremmin kuvaamaan, joten haluan, että itse katsotte omin silmin pienen lyhyen tiivistelmän show:sta videosta. Minä en malta odottaa millainen esitys on ensi vuonna luvassa. Uusi tarina ja uusia kokemuksia.







Onko Apassionata sinulle tuttu?
Olitko tänä vuonna katsomassa?


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Tuotetestissä: Fashionhorse barokkikouluhuopa

Sain testiin Just-Dressage.fi hevostarvikeliikkeeltä tämän upean Fashionhorsen barokkimaisen koulusatulahuovan. Koska meillä noita barokkeja löytyy, niin oltiin juuri sopiva testiratsukko siihen. Anniina kävi meitä viikolla kuvaamassa ja saatiin huopaa kuvattua Uffen kanssa!


Just-dressage:ltä löytyy valikoimastaan tämän huovan värin lisäksi myös monta muuta upeaa sävyä! Osalla huovista on oma hieno nimikkonimi. Valikoimasta löytyy tämän meidän huovan (Vienna) lisäksi seitsemän muuta sävyä: Barcelona, Levade, Piaffe, Provence, Venetia, Violetti-musta ja Musta-kulta. Nämä huovat ovat siis ihan uutta Suomessa, joten ei ihan varmasti tule vielä jokaisella vastaan näin upeita huopia ;)


Tässä meidän Vienna mallissa on omasta mielestäni niin paljon ylellisyyden tunnetta. Huopa on todellakin katseiden kääntäjä ja sopii meidän hevosten väreihin loistavasti. Varsinkin kimolla huopa kuin olisi yhtä hevosen kanssa. Huovan pohjalla on mustaa chenilleä, johon on ommeltu kuviot hopealla jacquardilla. Kun otin huovan käteen huomasin laadun, sillä ulkopinta on kudottu tiheään ja tekee siitä kestävän. Itse pidän hieman ohuemmista huovista ja tämä huopa on juuri sopivan paksuinen.



Huovan sisävuori on tehty tiheästä puuvillasta ja huovan sisällä on paksu ja jämäkkä vaahtomuovi. Huovan kantit ja kiinnikkeet on valmistettu kestävästä, tiheään kudotusta kankaasta. Kiinnikkeissä on käyttöä helpottamassa velcro-tarranauhakiinnitys.



Oman kokemuksen perusteella huovasta on jäänyt laadukas tunne. Meillä huopa istuu hyvin paikoilleen puuvillavuoren ansiosta. Onhan nämä huovat aivan käsittämättömän upeita ei siihen voi oikein muuta sanoa! Lisäksi meillä on ainakin ostoslistalla sävyyn sopiva satulasuojus, joita on myös saatavilla Just-Dressage:n sivuilta. Pieni liäsys, että näitä huopia voi tilata myös Fishtail-malleina, eli sellaisia barokkimallisia joissa on huovan alakulmassa pyrstö. Taitaa sekin olla ostoslistalla... 



Mitäs mieltä olette huopien ulkonäöstä?
Oletko sinä tutustunut Just-dressage:n valikoimaan jo ennestään?