Petra Palomäki

torstai 29. marraskuuta 2012

Kysymyksiin vastauksia osa 2!

9. Minäkin haluaisin nähdä parhaimmat kuvasi!

Olen tehnyt jo erikoispostauksen minne olen laittanut kaikki lempi kisakuvani! Tsekkaa täältä kuvat, ja voi olla, että joku päivä teen yksitellen jokaisen hepan parhaimmista kuvista postauksen. Miltäs kuullostais? ;)

 

10. Miten hevoset ovat tulleet elämääsi?

Kiitos äitini hevoset ovat ilmestyneet elämääni. Koska Portugalissa ei ole kovin yleistä,että pikkutytöstä pitäen ollaan heppahöperöitä, onneksi äiti on ollut sellainen pienestä asti ja saatiin kuulla, että ei kovin kaukana meistä oli ratsastuskoulu. Ystävämme oli käynyt sielä kerran ja kehui paikkaa, joten päätettiin mennä kokeileen miltä se tuntui. Rakastuin ekalla kertaa niin paljon, että olen siitä päivästä lähtien ratsastanut aktiivisesti! Siitäkin on jo 8 vuotta aikaa...!

11. Vietätkö paljon aikaa tallilla?


Jos olet lukenut ja katsonut tuon päivä tallilla kuvina - postauksen olet varmaan huomannut, että kyllä minulla jonkin verran aikaa sielä kuluu! ;) Tavallisesti jos on hyvä keli, olen tullut suht aikasin koulusta niin minulla menee semmonen 4-5 tuntia tallilla. Puuhastelen kaikkea omaa sielä. Siivoan karsinat, ratsastan heppoja niin paljon kun jaksan, putsaan tallia jne. Kyllä hommaa piisais niin paljon, että välillä en kyllä kaikkia ehdi tekemään! Ensisijalla on hevosten hyvinvointi, eli karsinat ja yleissiisteys, sitten ratsastus ja sen jälkeen ne ei niin tärkeät asiat kuten suitsien rasvaus jne. Olisi hienoa jos saisin jonkun auttamaan vaikka välillä liikuttamaan heppoja. En halua ketä vaan, mutta joku, joka on suht kokenut ja hauska ihminen. En vaadi muuta :D tiedätkö ketään täälä päin vai oletko itse kiinnostunut?

12. Mikä Uffessa on parasta?

Uffessa parasta on se, kun se tuntee minut niin hyvin. Se on aivan mahtava etu. Silloin kun molempien yhteistyöhalu on kohdallaan niin jestas kun tulokset on huipussa! Uffessa on ihanaa myös se, että kun olen alakuloinen tai minua vaivaa jokin, niin menen aina sen karsinaan istumaan ja se aina jaksaa painaa päätänsä mun syliin ja pyytää rapsutusta. Tätä se ei tee kaikkien nähden. Vain meidän kahden kesken. Ne on niitä korvaamattomia herkkiä hetkiä, joita en vaihtaisi mihinkään! (melkein itku tuli kun kirjoittelen!) Parasta on myös sen hyppytyyli. Uffella on niin hyvä hyppy, pehmeä mutta ponnua löytyy. Tosin ei ihan kaikki sillä ekalla osaa hypätä, nimittäin suusta herra on niin herkkä, ettei paljon saa jäädä suuhun kiinni. Uffea parempaa hevosta saisin hakea ikuisesti , koska sellaista ei yksinkertaisesti ole! Ja ai niin! Meinasin unhotaa! Uffessa hyvin ihana asia on se, että sitä voi kuskata tammojen, muiden orien kanssa tai ruunien kanssa ongelmitta. Valitsin itselleni maailman rauhallisimman orin!

näin kiltti poika pois kotoa ;)

on se ihana hevonen!
13. Entä huonointa?

Ja kuten kaikki hevoset ne eivät ole kokonaan pelkkää ihanaa... Uffella on huonoja puolia, jonka vuoksi se on vain yhden ihmisen hevonen. Ratsastaa uffe on todella herkkä, mikä ei ole huono asia, mutta siinä huono kun jos se tekee virheen ja tietää sen, vaikka en ole ehtinyt korjaamaan sitä, se heti panikoi ja hätääntyy virheestään. Siinä tilanteessa pitää vaan ratsastaa ja rauhoittaa sitä. Kädellä pitää olla todella tarkka! Tämän vuoksi, uffella ei ole kovin moni ratsastanut kunnolla, paitsi valmentajani, Anniina ja Anni. Uffen toinen suuri huono puoli on, että sitä ei kunnolla voi taluttaa tarhaan ja pois muita kuin minä. Sillä löytyy orimaisuutta, ja jos pääsee vähänkin taluttaessa "niskan päälle" niin se oli siinä. Kuten kaikille oreille, niille pitää asettaa rajat ja uffe uskoo vain minua. Se tietää koska olen huonolla tuulella, eikä edes uskalla temppuilla. Sen jälkeen kun uffe puri minua selkään, kun hain sitä tarhasta, niin olen päättänyt ettei kukaan muu sitä taluttele. Hyät ja huonot puolet tasapainoittavat toisiaan, joten uffe on silti maailman ihanin! :)

tekee tämmöstäkin taluttaessa jos saa periksi..

14. Mitkä ovat sinun ja Tessan tavoitteet?

Tessan kanssa tavoitteet on suht korkealla. Ensi kaudella jos saan hyvin rahapussiani kasvatettua, niin pyrin kisaamaan 90cm aluetasolla ja kenttää harraste-tuttari tasolla. Koulua pyrin treenaamaan hyviä HeB:n ratoja alle ja mahdollisesti HeA:n rata voitais kokeilla mennä! Who knows! Ottaen huomioon tessan kinnerpatin, pitää kuitenkin tarkkailla miten neiti kestää ja kuinka korkealle tasolle. Mutta en usko ensi vuoden olevan mitenkään este, kun nyt mennään jo 90cm ratoja. Tekniikkaa pitää huimasti vielä hioa. Ja koska tessalla on kesäsin todella paha kesäihottuma, pitää myös senkin mukaan mennä.. pahimpaan aikaa kevyttä liikuntaa ja haavojen hoitoa. Sain kaverilta tietää, että Teivossa toimii yritys EkoHepo. Sielä on tarjolla suolahuonehoitoa, joka auttaa kesäihottumaiselle hevoselle. Pehmentää ihoa ja helpottaa kutinaa. Tarkoitus on viedä kesän aikana ainakin kolme kertaa hoitoon, jotta ihottuma ei olisi niin kiusallinen tessalle!

tästä lähdettiin vuonna 2010, toinen kerta selässä!
tämmösiä mentiin tänä vuonna!

Päivä tallilla kuvina!

Päätin tiistaina kuvata päiväni talillla koulupäivän jälkeen :) Anteeksi kuvanlaatu, ei parhain, mutta koittakaa kestää!

Eli kun pääsin kotio, vaihdoin tallivaatteet päälle ja söin alkuun jotain, ettei heti ole nälkä. Sen jälkeen menin ruokkimaan hepat siinä puol kolmen maissa (siitä en ottanut kuvaa, kun pelkästään heinän jako kaikille, ja kameran akku ei ollut vielä ladannut kukonaan!

Siinä neljän maissa menin uudelleen tallille ja aloitin siivoamaan karsinoita. Aloitin pötkylän karsinasta, joka oli varsin likainen. Neidillä on viruksen takia maha sekaisin, ja sen kyllä karsinasta huomaa...



 Ennen kun siivosin neidin karsinan, harjasin ja puunasin sen oikein kiiltäväksi valokuvaa varten ;) nätisti antoin harjata ja antoi laittaa ongelmitta harjanselvitysainetta. Kyllä pötkylän harja kiilsi! Kun sain karsinan siivottua sain myöskin tuoda sinne kaksi isoa kottarrillista turvetta. Kyllä sen jälkeen kelpasi neidille pehmeä pesä ;)


Pötkylän jälkeen siirryin uffeen. Harjasin uffen myöskin hyvin ja puin herralle sisätoppiksen ja kaulakappaleen, jotta päästäisiin ulos vähän ratsasteleen :)



Välillä piti vähän antaa jotain hyvää toiselle. Kattokaa nyt! Eikö olekkin söpö? :3

Kun päästiin kentälle tehtiin todella paljon käynnissä taivutuksia ja siirtymisiä. Otettiin myöskin pienet pätkät ravia ja voi että se oli niin hyvän tuntuinen! Olis tehnyt mieli mennä enemmän, mutta ei voi :/ noh, palattiin talliin, otin siltä varusteet pois ja siivosin sen karsinan huolellisesti.


Kun sain ratsastettua siivosin uffen ja tessan ruokakupit. Nyt kelpaa syödä!


Uffen jälkeen siirryin tessaan. Harjasin tessan kunnolla, ja leikkasin myöskin siltä hieman häntää, tasaiseksi vaan, muutenkaan ei ole paljon mistä ottaa :D



Kun sain neidin harjattua oikein kunnolla (huomasin muuten, että se on aivan tajuton karvapallo....), niin laitoin varusteet selkään ja lähdettiin kentälle. Tessa oli huomattavasti virkeämpi kuin mitä maanantaina.. sain kunnolla vääntää koulua sen kanssa, että sain sen edes jotenkin molemmille ohjille. Laukassa se yritti hieman temppuilla, mutta en antanut sille mahdollisuutta siihen. Laukassa tehtiin tempon vaihtelua suuremmasta pienempään. Kokosin laukkaa niin, että se polkis kunnolla takasilla ja päästin ohjat eteen ja myötäsin, näin sen niska meni alas ja tempo suureni. Lopuksi ei tarvinnut kuin hieman vatsalihaksilla ja kädellä ottaa vastaan kun sain sitä koottua. Mutta töitä riittää........


Rankan ratsastuksen jälkeen siivosin tessan karsinan, vein sinne kuiviketta ja puin tessalle loimen ja tallisuojat päälle ja vein sen karsinaan. Tessan jälkeen oli mamman vuoro. Otin sen pesarille ja kuten muutkin, harjasin sen oikein hyvin. Unaiva oli todella kiltisti :) Karsinan siivosin aika nopsaa, kun on niin helppo siivota.



Unaivan jälkeen oli urcon vuoro tulla puunattavaksi. En meinannut saada mitään edustavaa kuvaa siitä, kun koko ajan halusi purra tuota riimunnarua ja ei pysynyt ollenkaan paikallaan..noh tavallinen urco! Sen jälkeen kun sain sen puunattua siivosin karsinan ja sain sinnekin viedä kunnolla kuiviketta!



  Ja viimeisenä otin zeuksen hoitoon. Puunasin koko hepan kunnolla ja siivosin karsinan sen jälkeen.


  Oli myöskin todella vaikea kuvata, kun koko ajan pää heilu jonnekin vastakkaiseen suuntaan, kun kamera!


 Kun sain kaikki hepat ja karsinat siivottua, huomasin kellon olevan jo puol yhdeksän, enkä ehtinyt liikuttamaan zeusta. Yleensä olisin ehtinyt, mutta tuohon kuvaamiseen meni jo hieman aikaa :D
Sitten oli vuorossa ruokinta. Aloitin heinien jaolla ja talli oli sitten tämän näköinen kun sain ne jaettua :D kauhea sotku!

  Kun jaoin heinät oli rehujen vuoro. Aloitan aina disasta, koska muuten se alkaa komentaa, enkä jaksa kuunnella sitä :D pääsen paljon helpommalla. Zeus on ihanin kun se vaan odottaa kiltisti peppu ovelle niin kauan kun ruoka tulee kuppiin. Ei kuovi, hirnu ja muutenkaan riehu ruoan takia. Ihana poika ;)


 Kun vihdoin sain kaikki ruoat jaettua oli tallin siivouksen vuoro. Lakaisin kunnolla käytävät, vein kottarit pihalle ja pikasesti pesin suitsista kuolaimet.


Ja tällainen on normaalisti iltapäiväni tallilla. Tosin ilman valokuvausta ehdin tekeen paljon enemmän. Ja illalla äiti soitti, että ruoka oli valmista, joten tuli hieman kiire tuon loppusiivouksen suhteen. Joten pahoittelen, ettei talli ole putipuhdas!

tiistai 27. marraskuuta 2012

Kysymysksille vastauksia! osa 1

1. Ensi kauden tavoitteet? :) 

Ensi kausi on todella auki...jos saan opiskelupaikan Tampereen yliopistosta tai ammattikorkeesta, niin luulen, että ensi vuonna ei kovin aktiivisesti kisailla. Tavoitteet ovat kuitenkin pyrkiä käymään kisakaudella ainakin 2 kertaa kuussa kisoissa. Pääsääntöisesti uffella ja tessalla kenttää (myös este- ja koulukisoja). Jos urco alkaa meneen traileriin hyvin, niin sillä tavoite startata HeA:luokka. Kenttää molemmilla tuttaria, Re uffella 90-100 ja tessalla aluetasolla 90cm. Koulua uffella HeB:tä ja tessalla jos kaikki menee hyvin niin mahd. HeB-HeA ;)


2. Liikutatko kaikki hevosesi joka päivä?

En liikuta kaikkia heppoja yhtenä päivänä, se olis aika hyvä jos pystyisin! Käyn kuitenkin koulua, joten pitää tasapainoittaa molempia, tosin hepat vie aika useasti ykköspaikan ;) pyrin liikuttamaan 2 heppaa yhtenä päivänä ja seuraavana 3 heppaa, sitten taas 2 ja 3 jne. Joskus tulee mutkia matkaan ja jää yksi pois, joten välillä tulee parikin vapaapäivää. Onneks nuo ei ole niin kuumenevaa tyyppiä, joten pari kolme vaparia ei vielä ole paha ;)

3. Auttaako esim kaverisi tallihommissa?


 Kaverina tarkoitan Heidiä. Koska Heidin heppa Disa on meillä, niin Heidi auttaa minua aina välillä tallihommissa. Joskus jos en pääse iltapäivällä ruokkiin Heidi (jos pääsee) käy heittämässä ruoat :) Mutta siis, minä tykkään enemmän tehdä kaikki itse. Tykkään kun asiat ovat tehty minun tavalla ja minun järjestyksessä. Kuitenin niin pieni talli, niin ei ole kova homma ;) Silloin kun Anniinalla oli Possu meillä, niin hänkin auttoi minua ruokkimisessa, heppojen tarhauksessa jne! Yleensä tallivuokralaiset ovat auttaneet töissä jollain määrin :) Samihan on suuri apu nykyään. Se tulee aina tekeen iltatallia minun kanssa, kantaa heinät, ruokkii hepat, hakee turpeet ja hakee heppoja kanssani sisälle, vaikka välillä se ei siitä niin pidä ;)

tehtiin vaihto ;)
Hullua porukkaa <3

4. Kuinka useasti käyt valmennuksissa? Entä kisoissa?

Kävisin vaikka kaksi kertaa viikossa velkuissa jos olisi mahdollista...tosiaan minun rahatilanne ei ole kovin hyvä. En ole töissä ja tallivuokra rahat menee aina kengityksiin tai eläinlääkärimaksuihin...Vanhempani eivät sponsoroi enään kovin paljon valmennuksiani, en edes muista koska olisivat viimeiksi maksaneet minulle valkun! Ymmärrän hyvin, kuitenkin maksavat kaikki muut heppojen kulut (sähkö, vesi, kuivikkeet, rehut jne...). Silloin kun saan sen verran säästettyä käyn valmennuksissa niin usein kun pystyn :) oli tarkoitus mennä tällä viikolla, mutta kun uffe sairastui :/ jos ensi viikolla joku heppa olisi terve!


5. Ratsastatko muilla hevosilla kuin omillasi?

Omat hevoseni vievät jo aika paljon ajastani..Silloin kun ehdin ratsastan joskus muitakin, jos o tarvetta. Ei kovin moni kysele minulta haluanko ratsastaa niiden hepalla, ehkä senkin takia kun minulla ei aina ole aikaa..tai sitten että olen niin huono :D jälkimmäinen on totta! Mutta siis olis välillä kiva päästä vaikka hyppään jollain muun rouisella hepalla, haluaisin välillä kehittää itseäni muillakin hevosilla, mutta niin mistä löytäisin semmosen millä voisin mennä...hyvä kysymys..

Dispen olen viimeiksi ratsastanut vieraista hepoista :)

6. Onko sulla ollu joskus vuokra/ylläpitohevonen?

Noh Lasse oli periaatteessa mulla ylläpidossa kuukauden, mutta muuten minulla ei ole ollut mitään vuokra - tai ylläpitohevosia :) ei ole oikein ollut tarvetta! Olishan se hienoa ottaa vaikka pariks kuukaudeks joku uus heppa alle, mutta niin mistä? :D


7. Ootko käyny ratsastuskoulussa tunneilla?

Tietenkin olen! Missä muualla olisin oppinut ratsastuksen alkeet? ;) Portugalissa kävin hienolla maalaistallilla opettelemassa ratsastuksen alkeet. Sinne tallille myös veimme uffen ja urcon. Tosin toiminta sielä alkoi painoittumaan enemmän juhlien pitoon kun hevosten hoitoon kyseisellä tallilla, joten muutettiin valmentajan tallille.

8. Eikö sua ikää pelota kun nuo ovat(ainaki oon ymmärtäny)hieman kuumuvampia tapauksia? :D

Mielestäni nuo eivät ole niin kuumia, niillä on kyllä luonnetta jos sitä vaatii, mutta yleisesti ei maailman vaikeimpia ratsastaa. Kuuma ei aina tarkoita pahaa.. Mutta esim. jos zeuksella on enemmänkin vapaata en mene suoraan selkään...semmosta rodeo pukkia, että en halua teloa itseäni, juoksutan alle ja ratsastan turvallisesti. Tessa, vaikka se hyppää pystyyn, en koe sitä pelkona itselleni. Se on todella tasapainossa kun hyppää pystyyn, joten ei se tunne niin "pahalta". Kisoissa itselle tulee epävarma olo uudesta ympäristöstä, ja hevoset vaistoaa sen ja käyttää monesti talaisuutta hyväkseen hieman loikkimalla. Uffe on poikkeus ;) Mutta silloin pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja ratsastaa. On ainoa vaihtoehto!
Esimerkiksi unaiva on todella kuuma ratsastaa, mutta ei hypi tai loiki millään tavalla. Se on vain vaikeampi ratsastaa avuille kuin muut.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Luck turns..even for us

On huonoja ja hyviä uutisia. Aloitan huonoilla ensin.

Meidän heppoihin on iskenyt tuo koko maassa kärsivä virus, joka aiheuttaa kuumetta, turvotusta jalkoihin, yskimistä, kaikilla on erilailla. Ja kaikein pahinta on, että rakas mussukkani uffe on nyt kipeä :( disahan on ollut kuumeessa jo viikon, ja varmaan sen kautta sitten virus levinnyt muihin hevosiin.

Uffe oli tänään kun hain sitä karsinasta, niin todella epänormaali. Se on ollut jo pari päivää lvähän nuutunut.. Tarhassa on kyllä suht normi ittensä, mutta karsinassa sitten muuttuu apaattiseksi :( eli nyt sitten vain kävelyä ja lepoa. Tänäänkin ratsastin ilman satulaa sillä kentällä. Uffe muuttaa huomenna sisälle talliin asumaan talveksi.
Olen mitannut kaikilta kuumeen ja uffella oli korkein (38,3C)... muilla oli 37,4C-37,9C. Urcolla oli normaali lämpö ja zeuksellakin oli suht normaali. Unaivalla on hieman kohonnut lämpö, että toivon ettei sille tule myös virustartuntaa..

rakas <3

Tessan kun liikutin tänään, se oli aika rauhallinen. Liian rauhallinen.. kun ratsastin sen läpi niin se kyllä sitten sytty ja veti pari loikkaakin, mutta kun toin sen talliin katse oli väsynyt, vaikka menin sillä vain hetken aikaa. Mittasin lämmön, mutta ei mitenkään epänormaali... Jalat sillä on turvonnut epänormaalisti..alkoi suunnilleen yli viikko sitten, mutta kuumetta ei ole noussut... Aion pitää silläkin nyt kevyttä liikuntaa yllä.

Urco ja zeus on tällä hetkellä ainoat varmat, joilla ei ole mitään oireita (koputan puuta etteivät tule kipeeksi!). Niiden liikutusta jatkan samaan malliin, mutta zeuksen kanssa tarkkailen enemmän. On pari kertaa yskinyt, joten pidän silmät tarkkana sen suhteen. Molemmat on kyllä virkeän näköisiä ja innokkaita tekeen töitä.

On niin harvinaista kun meillä on hepat kipeenä. Pahinta mitä meillä on ollut niin ähkyjä, tosin tessalla oli tänne muutos jälkeen varsana vaarallinen ähky, mutta muut ovat olleet suht lieviä. Unaiva nyt oli viimeisin joka sairastui ähkyyn..sen jälkeen sille tuli pientä hengitystieongelmaa. Eli nykyään heinät on pakko kastella joka kerta ja kuivikkeet ei saa pölistä. Yskimiset ovat vähentyneet todella paljon siitä, kun se sai eläinlääkäriltä limaa irtottavaa lääkettä. Lisäksi meillä on pahimmat olleet tessan kanssa..kinnerpatti takajalassa ja kesäihottuma. Onneks molempien kanssa voidaan elää, eikä ole niin pahoja. Kesäihottumatilanteen pelasti se huippu rasva mistä olen mainoistanut täälä. Niin ja on meidän hepoilla ollut jotain turvotusta jaloissa, mutta siis musta tuntuu, että ollaan aika "lievästi" päästy heppojen kanssa (koputan toisen kerran puuta että näin säilyy!). Kuuntelee muita heppaihmisiä niin niillä tuntuu olevan joka toinen päivä jotain hevostensa kanssa..

Noh tämän kaiken jälkeen tänään sain ihan hyviä uutisia. Saan joululahjaksi sen niin odotetun videokameran...Oma kun meni rikki niin en ole sen vuoksi saanut ollenkaan videoita ladattua tänne. Ahh ihanaa! Saan sitten taas tehtyä youtubeenkin videoita, ja laitettua perustyöskentelystäkin videoo ;)


Ja voi hitto mulle tuli aivan mieletön ikävä takaisin Portugaliin! Eksyi katsomaan vanhoja kuvia mm, nyt keväältä kun käytiin sielä.. Niisk! Noh saa nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan jos pääsisin sielä piipahtamaan moikkaamaan kavereita, valmentajaa ja syömään hyvää ruokaa ;))

perjantai 23. marraskuuta 2012

Ohjasajoa, juoksutusta ja perustyöskentelyä

Nyt olo on jotenkin paljon helpottuneempi, kun olen saanut tuon biologian 4.kurssin kokeen suoritettua.. Toivon, että pääsisin edes läpi, en halua muuta! Biologia on minusta kivaa, mutta kokeisiin tulee niin tajuttomasti asiaa, että kiinnostus loppuu puolessa välissä.. Joten eilinen päivä oli pyhitetty biologian lukemiselle.

Siivosin vain karsinat kaikki huolellisesti (kuten aina) ja päätin sitten vielä lakaista tallin käytävät oikein kunnolla, satulahuoneen lattia tuli myös lakaistua, pöytä siistittyä ja putsasin suitset oikein kunnolla. Rasvasin ne ihanan kiiltäviksi ja kyllä on nyt pehmeän tuntuiset!

Keskiviikkona päätin ohjasajaa tessalla. Sain inspiraation Anniinalta ja me mentiin eka kertaa käveleen noin 3km lenkki maastoon. On paljon kivempaa ja hyödyllisempää mennä maastoon ohjasajaan, kun kentällä ei jaksa kovin kauaa pyöriä..tulee tylsää. Maastossa kokeiltiin miten onnistuisi jos juoksisin tessan perässä ja se ravaisi edellä. Alkuun pari pukkia, mutta neiti tottui sitten ja oikein nätisti ja kiltisti meni!

vanha kuva, voi että se oli ruskea! (c) Anniina
Sitten päätin juoksuttaa urcon pessoalla. Hahah pojalla oli niin paljon virtaa, että se alkuun veti rodeopukkilaukkaa! Voi että se oli maailman suloisimman näköinen. Urco on luonteltaan todella varma ja ei yleensä riehu kovemmin. Jos säikähtää saattaa hieman loikkia, mutta ei yleensä kun on villi. Urco on meidän hepoista se isähahmo! ;D pienien loikkien jälkeen poika meni niin upeesti! Siirtyi suht nopeasti askeleesta toiseen minun äänen komennosta. Todella hienosti meni :)




Lopuksi menin uffella kentällä ihan sileellä. Alkuverkka oli aika eteen-alas tyyppinen. Laukassa nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin sen mennä alas ja innokkaasti eteen. Alkuverkan jälkeen työstettiin siistymisiä. Paljon ravista käyntiin, ja nopeita siirtymisiä suurempaan askellajiin. Vasempaan laukkaan se hieman pisti vastaan vasempaan ohjaan, kun yritin ratsastaa siä ympyrällä kunnolla molemmille ohjille ja pohkeille. Sitten yhtäkkiä ympyrällä se tajus homman ja heti kun kehuin sitä se oli ihan ylpee ittestänsä :D on se hieno poika!

Tänään valitettavasti en ehtinyt liikuttamaan ketään vaikka piti...meille tuli pitkästä aika kylään siskoni miehensä ja tyttärensä kanssa, ja iltapäiväni meni siivotessa sisällä kotona ja tallin siivoamisessa. Harmittaa niin paljon, kun zeuksella ja unaivalla on ollut nyt kolme vapaapäivää...mutta huomenna menen päättäväisesti aamusta tallille ja liikutan kaikki hepat! Uffella olisi tarkoitus ottaa pari hyppyä, vaikka jumppaa.

Millaisia jumppatehtäviä ehdottaisitte meille? Parhaat ehdotukset laitan tänne blogiin ja bloggaaja nimetään postaukseen ;)

torstai 22. marraskuuta 2012

It's your turn now!

Teitä lukijoita on sen verran paljon, joten nyt on jälleen teidän vuoro esittää kysymyksiä meille!
Eli ihan mistä vaan voitte kysyä, minusta, hepoista, mitä vain tulee mielee! Vastaan kaikkiin ;)

Haluaisin myöskin teiltä kysyä, että millainen postaus teitä kiinnostaa lukee eniten? Erkoispostaukset, kuvalliset postaukset, paljon tekstiä...kertokaa ihmeessä kysymyksen ohella!

Innolla odotan teidän kysymyksiä ja mietin, että saattaisin tehdä arvonnan tässä joskus, jos lukijoita tulee tasan 170 ;)

tiistai 20. marraskuuta 2012

300 postaus!

On näitä tekstejä tullut jonkun verran näköjään kirjoiteltua! :D Tämä on siis meidän 300 postaus, ja sen kunniaksi päätin tehdä erikoispostauksen! Rupesin haaveileen kaikesta ja jälleen ponnashti ajatukseen, jos voittaisin lotossa. Petollinen ajatus, mutta kyllä kaikki tietää kuinka ihanaa siitä on haaveilla :D
Joten päätin kirjoittaa Unelmatallistani!

Kuten mainitsin äsken, tämä on vai unelma, ja taidan luulla, että ei ikinä tule toteutumaan ellen voita lotossa miljoonia tai saa todella hyvä palkkasta työtä (hyvä että edes silloinkaan!).

Jos minulla olisi varaa en asuisi Suomessa! Muuttaisin ehdottomasti joko Saksaan tai Hollantiin. Sielä on niin upeet mahdollisuuden ratsastaa, joten en miettisi kahta kertaa! Ranskakin olisi toinen mahdollisuus, kielen puolesta ainakin pärjäisin jonkun verran paremmin kuin Saksassa, mutta en yleisesti pidä Ranskasta, joten en todennäköisesti muuttais sinne :D
Mutta en sulje Suomessa asusmista kokonaan pois. Meidän maatila sopisi siihen mainiosti! Asuin Suomessa tai ulkomailla tallini ei sen enempää ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan muuttusi!

1. Ensimmäisenä olisi tallin rakentaminen. Meillä tekisin niin, että omat hevoset jäisivät nykyiseen talliimme (joka on jo aika hyvä!) ja rakentaisin hieman sivumpaan noin 15 hevosen tallin. Tietenkin omien hevosten tallikin kokisi hieman muutoksia ;)

Tällainen olis aika hieno talli sisältä! Uusisin meidän tallin karsinaelementit myöskin tällaisilla, jotta tallit sopisivat yhteen, iso ja pienempi.  Tuollain pollekin voisi olla kiva bonus ;)
Toisaalta olisihan tällainenkin aika hieno! Näyttävä sisäänkäynti ainakin ;)

2. Hyvässä tallissa pitäisi olla myöskin hyvät kentät ja maneesit. Meillä kotona, nykyinen kenttä voisi olla pieni verkkakenttä, tai vaikkapa kenttä missä juoksuttaa heppoja. Ei niinkään jokapäiväiseen ratsastukseen. Siihen rakentaisin tällaiset puitteet:

Haluaisin valoisan ja suuren maneesin. Tässä hyvä esimerkki! Titenkin lämmitetty jos Suomessa asuisin ;) Maneesin pohja olisi juuri sopiva hevoselle.

Tekisin ulkokenttää kuitenkin katon päälle. On hienoa olla ulkona ratsastamassa, mutta silloin ei edes sade haittaisi suoritusta ;)

Ja sitten olisi iso ulkokenttä kaikilla hienoilla esteillä! Kyllä kelpaisi!
3. Nyt siirrytään tallin lisäosiin. Eli kaikki ne mukavuus asiat ;)

Olisi hieno hankkia hepalle sekä kävelytyskone ja tällanen vesikävelytyskone. Tosin tähän pistäisin katon päälle ;)

Kävelytyskone olisi must! Tietenkin katettu, joten sateellakin voi pistää hepat kävelylle. Tässä oli oikein hieno maalikappale ;)!

Ja tietysti ostaisin tämän todella tarpeellisen solariumin. Jos on rahaa niin pitää sitä siis käyttää ;D

Tällanen Equine Spa laitekin olis aika hieno! Tulee näiden kaikkien laitteiden käytön jälkeen varmaan aika mukavan suuri sähkölasku, mutta eipäs haittaa kun rahaa on! (olispa nytkin! :D)

 4.  Hankkisin tallille toisen tallityöntekijän, jotta minulle ei jäisi kaikkia hommia! Saisin ratsastella ja samalla hoitaa heppoja. Hankkisin huippu valmentajan meidän tallille, joka kävisi n.kerran viikkoon valmentamassa minua.

5. Ja viimeisenä ostaisin itselleni aivan mahtavan ja ison hevosauton! Pitää sitä kisoissa kulkee tyylillä! Taidosta en sitten enää tiedä ;D
KELPAIS!
Tämmönen sisältä olis jees ;)

Ja ei kai tässä sitten enempää! Eli siis nyt jään siis odottamaan lottovoittoa :D

p.s. Tessan kans oltiin kisoissa sunnuntaina Niinisalossa luokka 80-90cm. Neiti oli verkassa huippu hyvän tuntunen. Radalla kuumeni hieman liikaa ja tuli yks puomi alas, mutta ei haittaa :) Uffella tarkoitus mennä Tampereelle Joulukuussa drive-in seuraestekisoihin!

01 - Miksi harrastan ratsastusta
02 - Ratsastajaesikuvani
03 - Varustetoivelistani
04 - Unelmahevoseni
05 - Ratsastusurani
06 - Parhaat kisakuvat
07 - Omat varusteeni
08 - Hevoseni hyvät ja huonot puolet
09 - Mitä hevoseni syö
10 - Ratsastusurani tärkein valmentaja/opettaja
11 - Elämäni hevoset
12 - Unelmatallini

13 - Taustajoukkoni 
14 - Videokooste tallista ja hepoista
15 -  Näin valmistaudun kilpailuihin