Joulukalenterin päivä 10

Tänään ajattelin kertoa teille ratsastusurani tärkeimmästä valmentajasta ja kertoa hieman mistä ollaan uffen kanssa lähdetty liikenteeseen, ja kuinka valmentajan avulla kehitytty! Kuvia tulee niiltä alku ajoilta, joten älkää naurako!

Aloitetaan aivan alusta. Kun uffe tuli minulle vuonna 2005 olin ratsastanut vähän yli vuoden. Opin ihan alkeistaidot yhdellä maalaistallilla, jonne uffe muutti alkuun. Sielä opettajanani toimi Zé Maia Seco niminen mies. Hän oli taitava ja ankara opettaja, ja vaikka poru kurkussa olin välillä tunneilla, opin kuitenkin ihan hyvin perusasiat. Harmillisesti, koska en ollut kovin rohkea ja sosiaalinen nuorempana, hän luuli, että en pidä hyppäämisestä. Vasta Suomessa hyppäsin ensimmäisellä heppaleirilläni 50cm pystyn!

Uffen ratsuttaja Barbara Muller, hän oli puolalainen, ja hänen kanssaan opin tuntemaan uffen paremmin ensimmäisinä kuukausina. Hän yritti opettaa minulle luinka uffe kulkee hienosti peräänannossa, mutta enhän minä ikinä onnistunut..Joten menin aika useasti piuhoilla. Tässä ekoja kertoja kun olin uffella ratsastamassa. Taisi olla ihan eka kerta, kun ei ollut kypärääkään mukana! Miten olisin arvannut, että heti ekalla kertaa ratsastan sillä :o

Kun uffe tuli minulle, minulla ei ollut käytännössä ketään juuri ollenkaan valmentamassa minua eteenpäin uffen kanssa (paitsi Barbara silloin tällöin kävi auttamassa). Opimme uffen kans yhdessä juttuja, mutta kehnosti. Koska oltiin ulkomaalaisia, meitä ei kyseisellä tallilla pidetty hyvinä ihmisinä, vaikka kuitenkin oltiin varmaan ainoita ihmisiä, jotka oikeesti huolehti kunnolla hevosestaan.. Jos on rahaa pääset piireihin - tyylillä.. Jos on liikaa olet ulkona. Ihmeellinen kulttuuri.

Noh, olikohan vuosi 2006 loppupuolella tai 2007 alkuvuodesta elämäni valmentaja saapui tallille missä uffe asui. Muistan, kun pieni mies, aikalailla minun pitunen, saapui tallilla käymään ja puhuimme ekaa kertaa. Hän oli ystävällinen ja vaikutti hyvältä ihmiseltä. Sanotaan, että meillä "synkkas" heti :D Hänen nimensä on Mario Oliveira. Koska Mario oli itse kilpaillut kansallista estepuolella, hän alkoi pikkuhiljaa viemään minua esteillä uffen kanssa eteenpäin. Sovittiin Marion kanssa, että hän pitäisi meille 4 krt viikossa (minulle ja äidilleni) valmennuksia, ja ne päivät jolloin ei päästy tallille, hän ratsuttaisi hevosiamme, eli urcoa ja uffea. 

Marion saappaat! <3

Noin puolen vuoden aikana kehitykseni oli huima! Uffelle tuli lihasta ja minusta tuli rohkeampi ja hieman taitavempi. Mario oli se ihminen, joka minut sai kunnolla harrastamaan tätä lajia. Hänen avulla uffe oppi hyppään ja oppi toimimaan hyvin ratsuna.

Muistan meidän ensimmäiset kilpailut vuonna 2006, kun en ollut vielä käynyt Marion valmennuksissa. Ne oli aivan katastrofi. Luokkana oli ristikkoluokka ja uffe kielsi joka toiselle esteelle...itkin ja itkin, ja sanoin Zélle, että luovutan. Mutta, kun Mario alkoi valmentamaan minua niin sain rohkeuden kilpailla uffella.

Parhaan kaverini kanssa puunattiin uffea meidän ekoihin kisoihin :)

Ruusukkeita alkoi tulemaan heti ensimmäisestä kisasta Marion silmän alla. Muistan ekan luokkamme, olikohan 50cm ja sijoituimme toisiksi! Fiilis oli huikein! Kehityksemme jatkui ja jatkui kunnes oltiin valmiita muualle kisoihin. Sielä menimme 40cm ja 80cm luokat. Molemmista tuli ruusukkeet, ja 80cm luokasta sijoitus! Meidän ekat kisat pois kotoa ja uffe oli huippu!

Eka mitalli ja sijoitus!

Uskottavuusluokka!

Toinen mitalli! :)

Hyvä ystäväni Renata! <3

Ystäväni Francisca vasemmalla, Mario keskellä ja minä pullukka Petra oikealla :D

Sitten eräänä päivänä, tallilla jossa uffe ja urco asuivat, niin omistajille ja Mariolle tuli riita. He luulivat, että Mario vie heiltä kaikki asiakkaat, kun kaikki halusivat vain Marion valkkuihin. Asia ei näin ollut, kyllähän ihmiset tajua kenekä kanssa oikeasti pääsee eteenpäin. Mariolle annettiin porttikielto kyseiseltä tallilta ja koska emme halunneet olla ilman valmentajaa muutimme Marion kanssa hänen uuteen talliin. Talli ei ollut kummoinen, mutta pääasia, että hevosia hoidettiin hyvin ja ilmapiiri oli parhainta!

Marion kanssa mentiin vuoteen 2008 asti, kunnes muutimme tänne Suomeen..hirvein päivä ikinä.. Tuntui, kun koko maailma olisi romahtanut päälle. Ei valmentajaa, ei kavereita, kaikki uutta. Vain minä ja hepat.
Kuulimme Niinisalon Ratsastajien tallista pikkuserkkuni kautta ja päätimme käydä sielä.
Hetken kun käytiin katselemassa sielä, niin tutustuttiin Siltakorven Sannaan. Sannan kanssa ollaan tähän päivään asti menty. Koska Suomessa valmennukset ovat kalliimpia, niin kävin vain kerran viikossa valmennuksissa.

Sannan kanssa olen oppinut ratsastamaan enemmän pohkeella. Portugalissa painoitettiin siihen, että polvet kiinni niin jalka pysyy hyvin paikallaan. Pitää paikkansa, mutta entäs alapohkeen tuntuma? Sitä ei ollut.. Sannan kanssa olen oppinut paljon uutta näiden vuosien aikana, mutta ei hänkään lyö vertojansa Marion opetustaidoille. Mariossa oli sitä jotain valmentaja. Sen kanssa pääsi viikossa jo niin eteenpäin, että Suomessa siihen samaan menisi pari kuukautta!

ekoja kertoja kun hypättiin "maastoesteitä"! Mario oikealla arvostelevalla katsella :D

  Uffen kanssa ollaan tosin Sannan kanssa päästy kisaamaan kenttää, joka Portugalissa ei ole kovin mahdollista.. Ja kouluratsastusta ollaan päästy myös ahkerasti harjoittelemaan! Ja en voi valittaa noista kymmenistä ruusukkeista!

Kiitän Marioa kaikista niistä hyvistä, hauskoista ja myöskin huonoista hetkistä, koska yksikään niistä ei ole mennyt hukkaan! Aina, kun käyn Portugalissa, muistan ottaa ratsastuskamat mukaan, koska varmasti hän minut selkään pistää!Obrigada Mario por tudo!