Petra Palomäki

UFANO


"Uffe, Uffe-puffe, SIIKA"
synt. 04.05.2001
PSL-ori

Re: 100-110cm
Ko: heB-heA
Ke: tuttari (treeneissä helppoa)

Oma 04.04.2005 eteenpäin.



Miten Uffe on meille päätynyt?

Uffe on ensimmäinen oma hevoseni. Hevosen etsintää minulle aloitettiin katsomaan vuonna 2004 loppupuolella ja vuonna 2005 sitten tartuttiin oikeasti asian ytimeen, ja lähdettiin etsimään hevosta. En tiennyt yhtään millaisen halusin, minulle oikeastaan kävi kaikki! Vanhempani päättivät hankkia minulle lusitanon koska olisi hienoa sitten tulevaisuudessa kun muutettaisiin tänne omistaa portugalilainen rotu mitä suomessa ei kovin montaa olisi. Eräänä päivänä tallin yksityisiä valmentava Mario otti meihin yhteyttä ja sanoi, että hän löysi kivan nuoren lusitano orin tästä läheltä.

Lähdettiin aika pian sitten katsomaan sitä hevosta ja olin aivan innoissani! Minä menin kokeileen ehkä tulevaa
omaa hevosta! Tallille päästyämme, tallin omistaja tuli tervehtiin, siinä kahviteltiin ja lähdettiin katsomaan hevosta. Karsinassa seisoi kimo, suurehko, hieman kömpelön näköinen ori. Minä rakastuin siihen jo ensi silmäyksellä! Orin nimi oli Vicking ja oli silloin juuri kääntynyt 4-vuotiaaksi. Peruskoulutettu nuori ja kiltti ori. Minä halusin orin vaikka en selässä ollut edes käynyt! Isä tuumi hevosesta, että hän ei pidä siitä. Isän mielestä sen etujalat oli ihmeellisessä asennossa (ottakaa huomioon, että isä ei ole mikään expertti hevosihminen, mutta näkee kyllä jos jokin on pielessä) ja sanoi, että tätä pitää miettiä, mutta ei kovin innostunut hevosesta. Olin aivan pettynyt, sillä innostuin orista jo kokonaan!


Isä käveli käytävää pitkin katsellen kaikkia tallin hevosia ja silmiin pisti yksi tumman harmaa, vähän pienempi, pitkä harjainen nuori ori nimelta Ufano. Isä kysyi heti tallin omistajalta, että oliko kyseinen hevonen myynnissä. Omistaja sanoi, että ori ei ole myynnissä, se jäisi tallin siitosoriksi tulevaisuudessa. Minä vielä sielä Vickingiä silittelin, enkä edes huomannut koko ufano hevosta. Isä sanoi minulle, että mitäs tästä pidät? No arvatkaa! Minä rakastuin siihenkin. Siis olisin varmaan siinä vaiheessa rakastunut ihan mihin vaan, koska minulle ulkonäkö, rakenne tai suoritukset ei merkinneet mitään, kunhan pääsin silitteleen ja ratsasteleen omalla hevosella. Kyllä, minulla oli vuosi hevosista kokemusta.. :D (siitä lisää omalla sivullani).


Isäni ei saanut oria mielestään. Hän piti siitä kaikista eniten, ja väänsi ja väänsi kasvattajan kanssa, että millä
hinnalla ori lähtee meille. Siinä pitkän neuvottelun jälkeen, kasvattaja suostui myymään meille uffen, mutta yhdellä ehdolla: minä käyn niin kauan kun haluan sillä sielä ratsastamassa, mutta ennen se ei sieltä lähtisi, ennen kun olisin kunnolla tutustunut siihen ja ratsastanut sillä tallin ratsuttajan silmän alla. Me suostuttiin ja minä omistin hevosen! Kävin sitä pari kuukautta kokeilemassa ja joka kerta opin aina jotain uutta. Kaikki oli niin jännittävää ja samalla kivaa! Uffe osasi enemmän kuin se toinen ori, sillä uffella oli jo 4-vuotiaana käyty tekemässä pitkiä 20km lenkkejä muiden hevosten kanssa, osasi hyvin käynnin, ravin ja laukan. Oli siis muutenkin enemmän käsitelty!

Kun kokeiluaikaa oli kulunut sen pari kuukautta hevonen muutti viereiselle ratsastuskoululle missä opin ratsastamaan. Vitsit olin niin iloinen, minulla oli ikioma hevonen!

Matka tähän päivään asti ei ole todellakaan ollut helppo. Jos yhdistetään 12-vuotias tyttö, joka on ratsastanut vuoden verran + 4-vuotias ori, joka osaa yhtä paljon kuin ratsastajansa niin ei siinä kovin paljoa voi itsenäisesti kehittyä... Me puskailtiin sellanen vajaa kaksi vuotta, tehtiin kaikkee kivaa, oikeastaan kävin vaan ratsastelemassa en tehnyt mitään sen kummempaa.


Vuonna 2007 päästiin Marion oppeihin ja kehitys oli huima. Me kehityttiin todella paljon lyhyessä ajassa ja ratsastettiin Marion silmän alla kolme kertaa viikossa ja Mario ratsasti uffea ja urcoa (joka ostettiin äidille vuonna 2006, katso urcon sivusta lisää!) 2 kertaa viikkoon, eli silloin kun me ei tultu tallille. Joten sekä ratsastaja, että hevonen oppi koko ajan uusia asioita!
Samana vuonna päästiin myös meidän ekoihin kisoihin pois kotoa toiselle tallille huima ristikkoluokka! Mutta jostain se on aloitettava ! Siitä aloitettiin ja nyt mennään kotona 110-120 ratoja, joten aika hyvin molemmat kehittyneet! :)


Millainen uffe on luonteeltaan?

Uffe on oikeastaan todella erikoinen luonteeltaan. Se on todella herkkä ja välillä hieman neiti draama queen (kuten omistajansa!). Mariohan sanoi silloin aikoinaan, että tuo hevonen oli kuin luotu sinulle, eihän tuollaista olisi voinut kellekään miehelle tai mihinkään siitostoimintaan myydä! Uffe rakastaa huomioa, se on kisoissa hieman linssilude ja tietää todellakin olevansa hyvä. Uffe pitää rauhallisesta ympäristöstä, jonka vuoksi se asustaa koko kesän alun ja syksyn loppuun asti ulkoboxissa yksin omassa poikamiesboxissa. Se on sisällä tallissa todella kiukkuinen ja vierailla ei ole asiaa mennä boxiin jos herra on huonolla tuulella. Uffe ei näytä kovin usein hellyyttänsä ainakaan jos on muita paikalla. Aina jos ollaan kahdestaan boxissa, se painaa päänsä mun syliin ja minä nojaan sen päätä vasten ja silitän sitä hellästi. Siitä se tykkää, mutta ei halua muiden näkevän, että hän voisi herkistyä. Eli on välillä aika machokin, vaikka sisäisesti pojista tykkääkin ;) Uffe on kuten minä: vaikea, herkkä, äkkipikainen, voitontahtoinen ja ennen kaikkea erikoinen!



Saavutuksia

Nuorten Lounais-Suomen kenttäratsastus ranking jaettu 1.sija 2012
Lounais-Suomen kenttäratsastus joukkuemestaruus hopea 2012
Lounais-Suomen kenttäratsastus aluemestaruus hopeaa 2012
Lounais-Suomen kenttäratsastuksen aluemestaruus 2014
Lukuisia sijoituksia ja voittoja 90cm-100cm luokista 
Kouluratsastussijoituksia HeB luokista





Vaikka alku olikin vaikeaa, niin silti kiitän,
ettei minulle ostettu mitään valmista hevosta, sillä sain paljon enemmän. 
Sain parhaan ystävän, jonka kanssa opimme yhdessä ja 
tuemme yhä edelleen kaikessa toisiamme. Jos jotain tehdään, se tehdään yhdessä. 
Parempaa en voi toivoa enkä tule ikinä 
saamaan parempaa, sillä sitä ei ole!

Rakas Siikani <3





20 kommenttia

  1. Onpas kaunis. :) Pitäisi joskus oikein livenä nähdä teidät kisoissa. Varmasti hieno näky olisi.

    Mukavaa syksyä koko poppoolle. :)

    VastaaPoista
  2. paljon olit ratsastanu ja kisannu ennenku sait tän? Sulla on upeita hevosia varsinkin nää orit on mahtavan näköisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olin ratsastanut vuoden ja en ikinä kilpaillut :) kiitos!

      Poista
  3. Vautsi ! onpa komea :)

    VastaaPoista
  4. Oot hyvä ratsastaa mis pain asut mä asun kuopios

    VastaaPoista
  5. Kannattaisiko vähän muutella tekstiä? Uffehan on minun muistini mukaan ollut sulla jo kahdeksan vuotta, mutta lukee vielä, että kuusi vuotta :D Uffe on ihan mahtavan näköinen ja oot hyvä ratsastamaan (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) en ikinä muista päivittää näitä :D

      Poista
  6. Tää uusittu esittely on tosi hyvä! Kiva kuulla enemmänkin siitä millanen Uffe on luonteeltaan :D Ja oon kyl samaa mieltä et Se sopii sulle täydellisesti! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) juu ne edelliset oli just sellaiset pikaesittelyt ;)!

      Poista
  7. Ihana hepo,minkä ikäinen ja korkunen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuossa lukee v.2001 syntynyt eli nyt ensi vuonna 14wee :) tasan 160cm

      Poista
  8. Uskomatonta että sun eka hevonen on noin UPEA, Uffe on aivan mieletön Heppa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi elämäni paras tuuri tämän hevosen kanssa. Täyttä kultaa!

      Poista
  9. Hei upee hepo sulla!! Voisitko tarkistaa vielä kirjoitusasua tekstissä? Siellä oli muutama kohta, mikä oli hieman epämääräisesti kirjoitettu. Aluksi en meinannut uskoa ollenkaan, että niin nuorelle ja kokemattomalle ostetaan vain 4 v ori... Nyt on pakko uskoa :D

    VastaaPoista